Aika ajoin on hyvä tutkiskella omaa minäkuvaa ja mistä kaikki on alkanut.
Kuka minä sitten olen? Ja Miksi päätin aloittaa kirjoittamaan Blogia?
30 vuotta sitten helsingin kätilönopistolla syntyi pieni ryppyinen ja helvetisti huutava vauva.
( toisinaan huutaa vieläkin helvetisti ) Vauva syntyi perheeseen jossa oli jo ennestään kaksi tyttöä ja poika. Nopeasti pääteltynä minulla on siis kaksi iso siskoa ja yksi iso veli. Valitettavasti perheeseen kuului myös vahvasti kuningas alkoholi, joka lopulta oli tärkeämpi kuin perhe. Niimpä Helsingin kaupunki sai huostaansa kolme uutta suloista lasta. Heitä hetken pomputeltuaan sosiaaliviranomaiset päättivät sijoittaa lapset pitkäaikais sijioituksella erääseen Helsingin kaupungin lastenkodeista. Vuodet vierivät ja välit vanhempiin hiipuivat ,totuus siitä että eläisin lapsuuteni lastenkodissa alkoi tuntua todelta. ( elin laitos elämää yhteensä 14 pitkää vuotta) Täytettyäni kahdeksantoista oli aika ottaa elämässä seuraava suuri askel ja muuttaa ensimmäiseen omaan kotiin. Murrosikä ei ollut helppo ja itsenäistyminen takkusi kunnes eräänä kauniina toukokuun iltana tapasin (missäpä muuallakaan kun baarissa) komean nuoren miehen. Koen tämän hetken näin jälkikäteen olleeni suuri käännekohta elämässäni. Eikä aikaakaan kun huomasin asuvani Kalevin kanssa. Parisuhde ja ylipäätään se että joku voisi tykätä juuri minusta niin paljon tuntui oudolta.
Vuosi ensi tapaamisestamme meille syntyi kaunis pieni tyttö joka sai kasteessaan nimen Nea.
Parkymppinen äiti ja koliikki vauva kera synnytyksen jälkeisen masennuksen, jonka luultavasti aiheutti suuri suru jonka koin odotusaikana kun oma äitini nukkui pois.
Parisuhteemme kesti kuin kestikin ja pikku hiljaa elämä alkoi jälleen hymyillä ja perheeseemme syntyi 2009 toinen kaunis tyttö joka sai nimekseen Aino. Vaikka toista raskausaikaa ei varjostanutkaan suurta surua sairastuin jälleen synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Kysyin itseltäni usein että miksi juuri minä?
Elämä kulki eteenpäin ja 2010 päätimme muuttaa Kalevin synnyinseudulle Joensuuhun. ja elämä hymyili jälleen.
2013 saimme jälleen kokea suurta iloa kun perheeseemme syntyi kolmas (ja luultavasti viimeinen) kaunis tyttö joka sai kasteessa nimekseen Lotta.
Tänäpäivänä elämä holjuu eteenpäin omaa vauhtiaan ja aika ajoin ahdistus elämästä puristaa kurkkua. Minulla on kaikki mitä vain ikinä saatoin toivoa ja silti tuntuu kun en olisi saavuttanut tarpeeksi.
Opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi tarkoituksena valmistua vuoden päästä mikäli elämän kriisit eivät saa polkuani sekaisin.
Tästä on hyvä jatkaa eikö vain?
